Vainajan kuljetukset

Vainajan kuljetus kotoa

Jos ihminen menehtyy kotona, paikalle tulee kutsua poliisi, ellei henkilö kuulunut kotisairaanhoidon piiriin. Poliisi tilaa ja maksaa kuljetuksen hautaustoimistolta, mutta omainen saa kuitenkin valita hautaustoimiston, jonka kanssa haluaa jatkossa asioida.

Kuljetus sairaalasta tai terveyskeskuksesta

Vainaja täytyy kuljettaa aina vähintään sairaalasta tai terveyskeskuksesta joko siunaus-, hautaus- tai tuhkauspaikalle – joskus myös ihan toiselle paikkakunnalle. Vainaja voidaan kuljettaa, kun hautauslupa on myönnetty kirjallisesti.

Vainajan pukeminen ja arkkuun laittaminen

Valittu arkku kuljetetaan sairaalaan/terveyskeskukseen, ja vainaja siistitään, puetaan ja lasketaan arkkuun. Omaiset saavat itse valita vainajalle puettavat vaatteet. Ne voivat siis olla menehtyneen henkilön omat, eikä ole väliä, onko kyseessä juhlapuku tai vaikka pyjama. Hautaustoimistosta ostettavat vaatteet ovat perinteisesti pellavasta, puuvillasta tai silkistä valmistettuja vaaleita asuja.

Arkkuun voi laittaa mukaan myös valokuvia, pehmoleluja, kirjeitä tai muita tärkeitä esineitä hautaustavasta riippuen.